Siirry suoraan sisältöön

Digi+Hiiletön 2.0 hanke käynnistyi

Digi+Hiiletön 2.0 Digihiilettömät matkailuyritykset – älykkäät matkailualueet hanke käynnisty tammikuun 2025 alussa. Hankkeella on kolme keskeistä tavoitetta: hanke tukee Uudenmaan matkailualan pk-yritysten siirtymistä kiertotalouteen, edistää yritysten digivihreää siirtymää ja edistää yritysverkostojen yhteiskehittämistä. Hankkeen keskeisenä tuloksena syntyy useita uusia ja innovatiivisia kiertotalouden ratkaisuja ja dokumentoituja pilotointeja. Hankkeessa rakennetaan pk-yrityksille vahva perusta ja ekosysteemitason kehittämisen malli kiertotalouteen siirtymiseksi. Näihin liittyen syntyy myös alueellisia yhteiskehittämisen verkostoja ja osaamiskeskittymiä. Hankkeessa syntyy merkittävä määrä uutta liiketoimintaosaamista ja käsikirja, nämä molemmat edistävät pk-yritysten pitkäjänteistä itsenäistä kehittämistyötä hankkeen aikana ja sen jälkeen.

Hankkeessa kannustetaan erityisesti tulevaisuusajatteluun – eli yrityksen haluttuun ja toivottuun tulevaisuuskuvaan rakennetaan polkua askel askeleelta.

Mikäli yrityksesi haluaa mukaan hankkeeseen, ota yhteyttä joko Päivi Penttilään tai Merja Drakeen. sähköpostiosoitteet ovat muodossa etunimi.sukunimi(at)haaga-helia.fi